040 550 7424


Maalämpö, Lämpökaivo, Porapaalutus Sastamala

Maalämpökaivo tuottaa lämmintä ja viileää

Maalämpö on todellista lähienergiaa, ja siihen investoimalla säästää sekä rahaa että ympäristöä. Yhtä kuluttamaansa yksikköä kohti maalämpöpumppu tuottaa kolme yksikköä energiaa. Ja maan alla on uusiutuva energiavarasto.

Maalämpö onkin suosituin lämmitystapa sekä uudisrakentajien että lämmityssaneeraajien omakotitaloissa.

Sitä hyödynnetään yhä enemmän joko ainoana tai lisälämmön lähteenä myös kerrostaloissa, tehtaissa, liikerakennuksissa, julkisissa rakennuksissa ja vaikkapa kirkoissa.

Lämpökaivo kannattaa ottaa hyötykäyttöön myös kesällä ja toteuttaa sen avulla vaivaton ja kustannustehokas maajäähdytys.

Valitse maalämpöurakointiin kokenut ammattilainen. Kaivonporaus Peltomaalla on yli 25 kokemus alalta. Olemme Poratekin jäsen, mikä kertoo sitoutumisestamme laatuun.

Sastamalan kaupunki ohjaa hakemaan lämpökaivon poraamiseen tarvittavan luvan Lupapiste-palvelusta. Lisätietoja Sastamalan kaupungin verkkosivuilta.

http://www.sastamalankaupunki.fi/aloitussivu/index.tmpl?sivu_id=3202;sid=3202

Kallioporakaivosta pohjavettä

Suomen maa- ja kallioperän huokosiin ja rakoihin varastoitunut pohjavesi on yleensä raikkaan makuista ja terveellistä. Kun sade- ja sulamisvedet saostuvat maaperän läpi, vesi puhdistuu ja siihen liukenee muun muassa kivennäisaineita.

Porakaivon etuna on, että sen tuottoisuus ei yleensä kärsi edes pitkinä kuivina kausina, jolloin pohjaveden pinta laskee.

Me toimitamme kaivon vesitakuulla, mikä on yksi normiporakaivon kriteereistä. Muita ovat kestävät ja talousvesikäyttöön sopivat materiaalit sekä huolellinen työ.

Hyvin rakennettu kaivo on paras tae siitä, että pohjavesi säilyy puhtaana ja raikkaana tulevaisuudessakin.

Porapaalut kantavat rakennuksen kuin rakennuksen

Porapaaluille perustetaan kaikenkokoisia rakennuksia pientaloista teollisiin rakennuksiin. Muita käyttökohteita ovat muiden muassa kunnallistekniset ja vedenalaiset perustukset, kuten sillat ja laiturit.

Porapaalut kestävät suuria pistekuormia ja vetojännityksiä.

Rakennusvaiheessa paalut saadaan porattua tarkasti paikoilleen. Ne asennetaan riittävälle syvyydelle kallioon, jolloin saadaan kestävä ja painumaton perustus.

Teräspaalujen poraaminen aiheuttaa vain vähän tärinää, joten menetelmä ei vahingoita ympäröiviä rakennuksia silloinkaan, kun työskennellään niiden lähellä.

Maaporaukset yksityisille ja yrityksille Sastamalassa ja muualla Länsi-Suomessa saat Kaivonporaus Peltomaalta.